Pikkutilan elämää

Kaikenlaisia ostoksia ja kolmiodraamaa

Share |

Maanantai 23.5.2016 klo 15:20


Istuin junassa matkalla kotia päin, selailin facebookia joka läväytti näkösälle myydään minikyyttö ilmoituksen. Lähetin ilmoituksen kotimiehelle joka vastasi viestiin ?. Kunhan lähetin ei mitään kummempaa, söpö elukka ja aika lähellä. Sain viestin, että soitin sinne ja huomenna mennään katsomaan. Vai niin. Kuulemma saan sen synttärilahjaksi jos siltä tuntuu. No, kyytöstähän me olemme haaveilleet jo pitkään, ja pienestä sellaisesta. Kerroin, että sen täytyy olla täyspäinen rauhallinen elukka jos meinaa meille muuttaa. Toinen rauhoittelee, että katsomaan vaan mennään ja ainahan sen voi jättää ostamatta jos siltä tuntuu. Lähdönhetki koitti, kai me otetaan koppi mukaan, ettei montaa kertaa tarvitse ajaa jos on mieleinen elukka. Sama kai se on perään laittaa. Kuka tässä huijaa ja ketä, aika varmaa on, että kyytön kanssa kotia tullaan.

Perillä odotti kaunis kyyttökarja, huolella pidetty ja vaalittu, mutta entäs se meidän elukka. Tosiaan pieni, mutta äärimmäisen vauhko eläin hyppi pitkin seiniä. Ei puhettakaan, että minkäänlaista tuttavuutta olisi tehnyt. Katselimme muita eläimiä ja valtavaa kyyttösonnia, en tiennytkään, että niistä niin isoja voi kasvaa. Samalla vilkuilin pientä henkensä edestä pelkäävää pientä kyyttöä joka tärisi muista erotettuna valmiina lähtemään meille. Lahjan hankkija oli jo varma, etten sellaista huoli, mutta sitten vaan suusta tuli sanat, laitetaan se kyytiin, kyllä me pärjätätään.

Ja olihan siinä kyytiin laittamista, lopulta MonteRosa oli kopissa ja kotimatka saattoi alkaa. Välillä erehdyimme pysähtymään ja katsomaan miten päin siellä ollaan matkustamassa. Ihan oikein ja rauhassa, mutta annas olla kun minun naaman näki. 

Kotipihassa sitten virittelimme reitin jota pitkin Roosa joutuisi vasikoiden kanssa samaan karsinaan. Tässä vaiheessa oli aika selvää, että taluttaminen ei ole kenellekään hyväksi. Suunnitelma oli, että eläin irti, takalauta alas ja ainoa suunta on oikea karsina. Muuten hyvä, mutta Roosan etusorkka oli jumissa lavassa joka esti etupuomin ali tulon,  siitä irtosi vammoitta ja sitten pää jo näkyikin yläluukusta ennen kuin takalauta oli edes auki. Takalauta rysähti jalalleni ja lehmänen suunnisti possukarsinalle. Onneksi ei mitään sen vakavampaa ja äkkiä löytyi muut nautaeläimet joista sai turvaa.

Sellainen kyyttö meille muutti. Seuraavat päivät pelotti vielä niin vietävästi, mutta uteliaisuus näkyy voittavan monessa asiassa. Harjauskin alkoi onnistua, ei tosin paikallaan pysyen vaan minun ympärillä pyörien. Ensimmäisen napakan potkunkin jo sain, joku raja sentään mistä häntä kosketellaan.

Aika näyttää tuleeko Roosasta meille koskaan lehmää. Kunhan saadaan vasikat pois juotosta, muuttavat kaikki elikot Irmelin kanssa laitumelle. Irmeli ei olekaan vielä tavannut Roosaa vaan viettää laidunelämää Purku-pässin kanssa. Aluksi täytyi vähän otsia kolistella, mutta nyt jo märehditään kylkikyljessä.

Sitten ne toiset ostokset. Tyttäremme halusi omia kanoja joiden munia voisi sitten myydä. Lähikanalalla oli juuri kanojen poisto ja ajattelimme ostaa sieltä parikymmentä munijaa. Ihan hyvältä kuulostaa tähän asti. Kanat haettiin ja kaikenlaisia räähkiä laatikosta paljastuikaan! Osa puolikaljuja, osalla sentään jonkinlaiset höyhenet. Ensimmäiseksi leikattiin kynnet. Kanaset laitettiin turvekuivitettuun reilun kokoiseen häkkiin. Vaan mitäpä ne tekikään, pakkautuivat läjään yhteen nurkkaan ja hoitajansa nähdessään lentelivät pitkin seiniä. Jätimme ne omaan rauhaansa tottumaan erilaiseen ympäristöön. 

Seuraavana päivänä lapsi soitti paniikkipuhelun, että hänen kanansa ovat aivan veressä ja yksi on kuollut. Näky oli todellakin aika kaamea. Kanat olivat nokkineet toisiaan kloaakkiaukosta ja pyrstöstä. Sitten alkoikin veristen kanojen haavojen putsaus. Pahimmin nokitut laitoimme omaan häkkiinsä toipumaan ja kukon pitämään kuria toisille rouville. Eipä auttanut, seuraavana päivänä edessä oli sama homma ja taas yksi kuollut. Taas pahimmin nokitut laitettiin omaan häkkiinsä. Neljä kanaa yhdessä näkyi toimivan ja lopettivat toistensa nokkimisen. Kukosta taas ei ollut mitään hyötyä pitämään pahapäisiä rouviaan kurissa. Kaiken kaikkiaan 20 kanasta neljä kuoli, nyt näyttää suhteellisen tasaiselta elo. Tarkoitus kuitenkin olisi laittaa kanat ulkotarhaan, mitähän siitäkin tulee.

Tämä oli meidän ensimmäinen ja viimeinen kerta ottaa tehokanoja. Harmi vaan, että nämä sattuivat tyttärelle. Toivotaan, että ulkoilmaelämä alkaa onnistua ja osaavat olla sopuisasti isossa tarhassa.

Sitten niihin kolmiodraamoihin. Kaikki alkoi Kauko-karjusta joka päätti lähteä ottamaan mittaa Turbo-karjusta. Huonostihan siinä kävi puolet pienemmälle Kaukolle, kuve ja kankku auki. Kauko joutui eristykseen sisälle ja antibioottikuurille. Haava ei voitu ommella sen ollessa liikkuvassa paikassa, jouduimme siis huuhtomaan sitä aamuin illoin. Aluksi hoitotoimet onnistuivat hyvin, mutta kunnon kohennuttua emme enää olleet samaa mieltä asioista. Haava parantui kuitenkin hyvin ja kohta voisi miettiä Kaukon siirtoa takaisin ulos.

Vieroitimme Pipsan possut ja siirsimme koko possuköörin tarhaan opettelemaan sähköaidan salaisuuksia. Hyvin meni, kaksi pahnuetta yhdistyi nätisti ja joukkoon mahtui vielä yksi uusi ostoemakko. Mutta Pipsapa ei halunnut siirtyä vanhaan tuttuun porukkaan vaan rytisteli aidoista läpi ja majoittui Kaukon sairaskarsinan äärelle päivystämään. Laitoimme sen talliin jossa se väänteli oven rikki ja ilmestyi taas Kaukon karsinan äärelle. Sillä välin aidoissa pysymätön ostoleikko rakastui Pipsaan ja seurasi sitä herkeämättä kaikkialle. Nyt pihalla puuhasi kaksi sikaa joista kummallakaan ei ollut aikomustakaan pysyä tarhassa. Lopulta Pipsa kyllästyi Kaukon liehittelyyn joka ei vastannut hänen tunteisiinsa ja käveli kehotuksesta tarhaansa ja on siellä pysynyt. Leikko juoksee edelleen vapaana, vähän mietimme hyväksyisikö Spessu sen samaan tarhaan.

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini