Pikkutilan elämää

Juttu Maatilan pellervossa

Torstai 5.10.2017 klo 11:05

Maatilan Pellervo kävi tekemässä juttua tilalta. Tästä pääset lukemaan jutun.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: mangalitza, villasika, green care

Kaikenlaisia ostoksia ja kolmiodraamaa

Maanantai 23.5.2016 klo 15:20

Istuin junassa matkalla kotia päin, selailin facebookia joka läväytti näkösälle myydään minikyyttö ilmoituksen. Lähetin ilmoituksen kotimiehelle joka vastasi viestiin ?. Kunhan lähetin ei mitään kummempaa, söpö elukka ja aika lähellä. Sain viestin, että soitin sinne ja huomenna mennään katsomaan. Vai niin. Kuulemma saan sen synttärilahjaksi jos siltä tuntuu. No, kyytöstähän me olemme haaveilleet jo pitkään, ja pienestä sellaisesta. Kerroin, että sen täytyy olla täyspäinen rauhallinen elukka jos meinaa meille muuttaa. Toinen rauhoittelee, että katsomaan vaan mennään ja ainahan sen voi jättää ostamatta jos siltä tuntuu. Lähdönhetki koitti, kai me otetaan koppi mukaan, ettei montaa kertaa tarvitse ajaa jos on mieleinen elukka. Sama kai se on perään laittaa. Kuka tässä huijaa ja ketä, aika varmaa on, että kyytön kanssa kotia tullaan.

Perillä odotti kaunis kyyttökarja, huolella pidetty ja vaalittu, mutta entäs se meidän elukka. Tosiaan pieni, mutta äärimmäisen vauhko eläin hyppi pitkin seiniä. Ei puhettakaan, että minkäänlaista tuttavuutta olisi tehnyt. Katselimme muita eläimiä ja valtavaa kyyttösonnia, en tiennytkään, että niistä niin isoja voi kasvaa. Samalla vilkuilin pientä henkensä edestä pelkäävää pientä kyyttöä joka tärisi muista erotettuna valmiina lähtemään meille. Lahjan hankkija oli jo varma, etten sellaista huoli, mutta sitten vaan suusta tuli sanat, laitetaan se kyytiin, kyllä me pärjätätään.

Ja olihan siinä kyytiin laittamista, lopulta MonteRosa oli kopissa ja kotimatka saattoi alkaa. Välillä erehdyimme pysähtymään ja katsomaan miten päin siellä ollaan matkustamassa. Ihan oikein ja rauhassa, mutta annas olla kun minun naaman näki. 

Kotipihassa sitten virittelimme reitin jota pitkin Roosa joutuisi vasikoiden kanssa samaan karsinaan. Tässä vaiheessa oli aika selvää, että taluttaminen ei ole kenellekään hyväksi. Suunnitelma oli, että eläin irti, takalauta alas ja ainoa suunta on oikea karsina. Muuten hyvä, mutta Roosan etusorkka oli jumissa lavassa joka esti etupuomin ali tulon,  siitä irtosi vammoitta ja sitten pää jo näkyikin yläluukusta ennen kuin takalauta oli edes auki. Takalauta rysähti jalalleni ja lehmänen suunnisti possukarsinalle. Onneksi ei mitään sen vakavampaa ja äkkiä löytyi muut nautaeläimet joista sai turvaa.

Sellainen kyyttö meille muutti. Seuraavat päivät pelotti vielä niin vietävästi, mutta uteliaisuus näkyy voittavan monessa asiassa. Harjauskin alkoi onnistua, ei tosin paikallaan pysyen vaan minun ympärillä pyörien. Ensimmäisen napakan potkunkin jo sain, joku raja sentään mistä häntä kosketellaan.

Aika näyttää tuleeko Roosasta meille koskaan lehmää. Kunhan saadaan vasikat pois juotosta, muuttavat kaikki elikot Irmelin kanssa laitumelle. Irmeli ei olekaan vielä tavannut Roosaa vaan viettää laidunelämää Purku-pässin kanssa. Aluksi täytyi vähän otsia kolistella, mutta nyt jo märehditään kylkikyljessä.

Sitten ne toiset ostokset. Tyttäremme halusi omia kanoja joiden munia voisi sitten myydä. Lähikanalalla oli juuri kanojen poisto ja ajattelimme ostaa sieltä parikymmentä munijaa. Ihan hyvältä kuulostaa tähän asti. Kanat haettiin ja kaikenlaisia räähkiä laatikosta paljastuikaan! Osa puolikaljuja, osalla sentään jonkinlaiset höyhenet. Ensimmäiseksi leikattiin kynnet. Kanaset laitettiin turvekuivitettuun reilun kokoiseen häkkiin. Vaan mitäpä ne tekikään, pakkautuivat läjään yhteen nurkkaan ja hoitajansa nähdessään lentelivät pitkin seiniä. Jätimme ne omaan rauhaansa tottumaan erilaiseen ympäristöön. 

Seuraavana päivänä lapsi soitti paniikkipuhelun, että hänen kanansa ovat aivan veressä ja yksi on kuollut. Näky oli todellakin aika kaamea. Kanat olivat nokkineet toisiaan kloaakkiaukosta ja pyrstöstä. Sitten alkoikin veristen kanojen haavojen putsaus. Pahimmin nokitut laitoimme omaan häkkiinsä toipumaan ja kukon pitämään kuria toisille rouville. Eipä auttanut, seuraavana päivänä edessä oli sama homma ja taas yksi kuollut. Taas pahimmin nokitut laitettiin omaan häkkiinsä. Neljä kanaa yhdessä näkyi toimivan ja lopettivat toistensa nokkimisen. Kukosta taas ei ollut mitään hyötyä pitämään pahapäisiä rouviaan kurissa. Kaiken kaikkiaan 20 kanasta neljä kuoli, nyt näyttää suhteellisen tasaiselta elo. Tarkoitus kuitenkin olisi laittaa kanat ulkotarhaan, mitähän siitäkin tulee.

Tämä oli meidän ensimmäinen ja viimeinen kerta ottaa tehokanoja. Harmi vaan, että nämä sattuivat tyttärelle. Toivotaan, että ulkoilmaelämä alkaa onnistua ja osaavat olla sopuisasti isossa tarhassa.

Sitten niihin kolmiodraamoihin. Kaikki alkoi Kauko-karjusta joka päätti lähteä ottamaan mittaa Turbo-karjusta. Huonostihan siinä kävi puolet pienemmälle Kaukolle, kuve ja kankku auki. Kauko joutui eristykseen sisälle ja antibioottikuurille. Haava ei voitu ommella sen ollessa liikkuvassa paikassa, jouduimme siis huuhtomaan sitä aamuin illoin. Aluksi hoitotoimet onnistuivat hyvin, mutta kunnon kohennuttua emme enää olleet samaa mieltä asioista. Haava parantui kuitenkin hyvin ja kohta voisi miettiä Kaukon siirtoa takaisin ulos.

Vieroitimme Pipsan possut ja siirsimme koko possuköörin tarhaan opettelemaan sähköaidan salaisuuksia. Hyvin meni, kaksi pahnuetta yhdistyi nätisti ja joukkoon mahtui vielä yksi uusi ostoemakko. Mutta Pipsapa ei halunnut siirtyä vanhaan tuttuun porukkaan vaan rytisteli aidoista läpi ja majoittui Kaukon sairaskarsinan äärelle päivystämään. Laitoimme sen talliin jossa se väänteli oven rikki ja ilmestyi taas Kaukon karsinan äärelle. Sillä välin aidoissa pysymätön ostoleikko rakastui Pipsaan ja seurasi sitä herkeämättä kaikkialle. Nyt pihalla puuhasi kaksi sikaa joista kummallakaan ei ollut aikomustakaan pysyä tarhassa. Lopulta Pipsa kyllästyi Kaukon liehittelyyn joka ei vastannut hänen tunteisiinsa ja käveli kehotuksesta tarhaansa ja on siellä pysynyt. Leikko juoksee edelleen vapaana, vähän mietimme hyväksyisikö Spessu sen samaan tarhaan.

 

Kommentoi kirjoitusta.

Vähän vasikoita ja kalkkunoita

Maanantai 9.5.2016

Kalkkunatipit ovat olleet sen pari viikkoa ja vasikat viikon. Kaikenlaista on ennättänyt jo sattua niiden kanssa.

Aloitetaan vaikka kalkkunoista. Ihka ensimmäinen vastoinkäyminen sattui jo ennen niiden tuloa. Olimme tilanneet rehut hyvissä ajoin, sitten soittaesamme että nyt tulemme ne hakemaan, toteaa myyjä, että ei siellä keskusvarastolla ollut niitä rehuja! No, et sitten voinut ilmoittaa! Paniikki päälle, mistä rehua tähän hätään, tirpat tulevat parin päivän päästä. Naapurikaupungista löytyi varastosaldon mukaan pari säkkiä. Huh helpotus, niillä pääsemme alkuu. Tipujen hakumatkalla poikkeama rehukauppaan. Siellähän ne säkit odottivat varastossa, vaan ei meitä, päällä oli jotta varattu ja ihan toiselle henkilölle. No mitäs nyt? Ainoa rehu mitä on saatavilla on kakkosrehua, raekooltaan ihan liian isoa pienille. Parempi sekin kuin ei mitään. Niin me sitten huuruutimme pari ensimmäistä päivää tehosekoittimella rehua pienemmäksi. Yksi sauvasekoitin siinä hommassa otti itseensä, lidlin joku härveli kesti vallan hyvin. Lopulta oikeat rehut odottivat kaupassa, työpäivän jälkeen parin sadan kilometrin hupiajelu ja auto oli täynnä rehuja.

Tipit matkustivat hyvin, kaikki olivat terhakoita ja pirteitä saapuessaan. Nehän siis saapuvat päivän vanhoina suoraan haudottamosta. Latjasimme tipuja karsinaan, lämpölamput, keinoemot, ruuat, vedet, kaikki olivat valmiina. Sitten poikeama tuvassa jotain hakemassa. Sillä välin vesiletku oli pudonnut ja auennut, lorottaen suoraan tipukarsinaan päin. Ensimmäiset ajatukset tämän näyn edessä eivät ole julkaisukelpoisia. Sitten mukamas huomasin, ettei ne tiput olekaan veden vallassa, sitä vettä on vaan käytävällä. Mitä vielä, vettä oli reilusti karsinassakin, mutta tiput kelluivat reilun turvelautan päällä. Kiireesti tipuja laatikoihin mättämään. Yksi onneton oli poljettu veteen ja hukkunut, muutama oli hieman märkä. Suurin osa kuitenkin ihan kuivia ja kunnossa. Toki närkästyneitä takaisin laatikkoon joutumisesta. Hetken oli aika huisketta, kun lajittelimme kuivia ja märkiä tipuja laatikoihin. Märät lähtivät tupaan hiustenkuivaajalla kuivattavaksi ja kuivat lämpölampun alle. Läpimärät turpeet joutuivat ulos ja kuivat kärrättiin tilalle. Onni, että turvetta oli niin reilukerros, jotta se kantoi tiput.

Menetyksenä oli vaan yksi hukkunut, muut selvisivät elolle kylvystä huolimatta. Taisivat jopa tykätä hiustenkuivaajasta, ainakin niin tyytyväistä porukkaa oli föönin alla.

Viikko kai siinä menikin, että elo oli normaalia ja rauhaisaa. Sitten oli jäänyt karsinan ovi huonosti kiinni ja aamulla tirpat odottivat pitkin käytävää ja kyyhkylää. Reilun parin sadan tipun keräily pitkin kanalaa kävi työstä. Sitten kun kuvitteli kaikkien olevan karsinassa jostain viipotti vielä joku. Yksi oli naamioitunut niin hyvin kyyhkyn pesään jotta meinasi jäädä sinne. Onni oli lämpimät yöt ja kaikki olivat kunnossa. Olihan se karsinan ovi sepposen selällään, mutta kukaan ei ollut siellä lämpölamppujen lämmössä. 

Eilen jaoimme tipuset kahteen porukkaan, kun yhdessä alkoi tulla ahdasta. Kyllä ne kasvaa nopeaan, pari päivää reissussa ja tiput ovat hurahtaneet sillä välin mahdottomasti. Kevät edistyy sitä vauhtia, että ovat päässeet jo maistamaan vihreää ja näkyyhän tuo maistuvan.

butti_ja_pulu

Sitten vasikoihin. Vappuna saapui kaksi Länsisuomenkarjan edustajaa ja yksi Kyyttö. Kyllä ne ovat sieviä! Myyjä laittoi mukaan tuttua rehua ja maitoa,  ja huolehti muutenkin onnistuneesta siirrosta. Vasikat olivat tottuneet juomaan tuttisankosta, mutta jostain syystä täällä meillä maito ei maistunut. Vähän jo mietimme pitääkö alkaa letkuttamaan ja eläinlääkäriä kutsumaan jos vallan juomattomaksi heittäytyvät. Myyjä rauhoitteli, ne ovat Suomenkarjaa, ei hätää kyllä ne juovat kun jano tulee. Pari päivää siihen meni kunnes se jano tuli ja alkoi maito maistua. Nyt se sitten jo maistuukin niin hyvin, että tuttisankojen laitossa saa olla nopea.

Aurinkoiset päivät houkuttelivat päästämään vasikat ulos. Päästimme ne vapaana rallaamaan pihaan, koska on aidattu alue eivätkä ne pääse ihan tietämättään häviämään ja kyllähän ne saadaan takaisin sisään. Tai niin me kuvittelimme. Kyllä niitä juoksutti, mitä riemua! Väsyhän siinä alkoi tulla ja suunta ei todellakaan ollut oma karsina vaan metsä. Sinne ne painuivat kuusten alle köllölleen. Keskeytimme toisten päikkärit pahasti ja lähdimme saattelemaan kohti navettaa. Aika mahdoton tehtävä, vaikka apujoukoiksi oli valjastettu jo lapset ja koirat. Monta kertaa piti käydä kuusten alla miettimässä minne oltiinkaan menossa. Eivätkä ne sitten navettaan päätyneetkään vaan Irmelin kaveriksi tarhaan ja sisälle ne saatiin vasta Irmelin kanssa. Kummasti heräsi kysymys mitä tapahtuu kun päästämme heidät isolle laitumelle...

vasut

Kommentoi kirjoitusta.

Kevättä ilmassa

Lauantai 16.4.2016 klo 14:06

Kevät keikkuen tulevi vai miten se meni. Joka tapauksessa kevät on aina aikaa jolloin uusia suunnitelmia pursuaa, kasvimaata, taimia, pensaita, puskia ja tänä vuonna se on vasikoita! Parina kesänä olemme jo harjoitelleet ja siitä se ajatus sitten läksi. Tänä vuonna meille tulee useampi Suomen karjan edustaja kasvamaan. Ensimmäiset saapuvat vappuna. Sitä ennen saapuvat perinteisesti keltaiset piipittäjät eli kalkkunan poikaset, siihen on enää viikko aikaa. Toisin sanoen viikko aikaa korjata kanalan puhallin. Se nimittäin alkoi pitää sellaista ääntä, että parempi katsoa mitä se on syönyt. Kalkkunan tiput tarvitsevat niin tasaisen ilmaston, että muutoin tuulettaminen ei tule kyseeseen.

Mutta vielä niihin vasikoihin, ne ovat yhtä luukunottamatta sonneja. Mikä saa nautoja kammoksuvan ihmisen haluamaan lauman sonneja?? Tähän astiset vasikat ovat kaikki oleet sonneja ja onhan tuo Irmelikin välillä niin raisu liikeissään, että ehkä me pärjäämme. Näin ainakin uskottelen itselleni.

Kaikenlaista siis tiedossa. Ennen vasikoiden tuloa täytyy vieroittaa yhdet possut, jotta saadaan navetasta yksi karsina vasikoille. Nasut tulevat parin kuukauden ikään ja saavat muuttaa omilleen. Emo alkaa olla sen näköinen, että parempi vieroittaa ennen kuin emä on luuta ja nahkaa, näkyy antavan kaikkensa noille possuille. Ja siltä ne näyttävätkin, paksuja pötiköitä ovat.

Loppuvuodesta ostimme jokusen uuden emakon ja siitoskarjun. Tarkoitus olisi hieman laajentua joten ostimme myös lisämaata. Arvatkaas mitä on ohjelmassa kevään mittaan? Aitahommia! Muutoma hehtaari täytyisi aidata näin ensi alkuun. Muutenkin vähän miettiä mikä laji laiduntaa missäkin, että saisi laidunkiertoa. Asiaa tietysti hankaloittaa Afrikkalaisen sikaruton riski, tupla-aidat on tehtävä ja samalla mahdollistamme koirien pääsyn kiertämään tarhoja.

Aitojen toteutuksessa onkin miettimistä. Siat pysyvät sähkössä juuri niin kauan kun sähkö kiertää. Siihen loppuu pysyminen, kun ne huomaavat sähkön hengen hävinneen. Eikä siihen mene kauan, kun ne sen hoksaavat. Jokunen aika sitten meillä oli todellinen free range meininki. Sähkö oli kadoksissa ja possut mellastivat kaikkialla. Ruoka-aikaan ja nukkumaan ne menivät tarhaan ja muun ajan hengasivat pihassa. Sitten tuli se pelätty puhelu. Naapuri soitti, että heidän ikkunan allaan vilahti karvaisia selkiä. Karkulaiset olivat jo kotona kun hätiin ehdimme ja se ilta menikin lauta-aitaa paukuttaessa. Mutta johan pysyivät! Emme kuitenkaan halua pitää possuja pienissä tarhoissa joten ainut järkevä vaihtoehto on saada sähkön kulku varmistettua niin, että se kulkee aina. Nyt on taas sähköt löytyneet ja isompi tarha on avattu.

Kyllähän siinä sattui hauskojakin juttuja jolle voi nyt nauraa. Lapsi soitti koulun jälkeen navetasta, että oli antanut poneille heiniä ja sillä välin karju oli tullut seisomaan rappusille ja hän ei uskalla tulla navetasta ulos. Toisella kertaa yllätyskäynnille saapunut mangalitzasta kiinnostunut ravintoloitsija sai todeta this is really free range! Hän muuten osti kokonaisen sian!

Tämän kaiken keskellä päätimme muuttaa kuistin eteiseksi, hommat ovat vielä hieman vaiheessa, mutta eiköhän se siitä. Samalla jos saisi eteisen lattian vaihdettua, siinä on alkuperäinen 70 vuotta vanha lattia. Pari vuotta olemme jo asuneet niin, että lattiasta puuttuu pari lankkua. Piti kurkata mitä siellä lattian alla on ja olemmehan vaihtamassa lattian tässä ihan pian niin ei se haittaa jos pari lautaa puuttuu...

Parit nasukuvat

Kiukun_nasu.jpg

Kiukun_nasut





Kommentoi kirjoitusta.

Syksy saapuu

Perjantai 11.9.2015 klo 20:29

Syksy näkyy saapuvan, vaikkei siitä juuri ehdi nauttimaan työkiireiden vuoksi. Tämä puuhastelu tilalla kun ei elätä, pikemminkin tarvitsemme päivätyön mahdollistamaan puuhastelun. Kirjanpitäjä muistaa joka kuukausi laskelmalla paljollako on taas harrastettu ;).

Tänä kesänä sato ei ollut kummoinen, ei omenoita eikä juuri muutakaan. Kasvilavat ja kasvihuone ovat osoittautuneet hyviksi jos haluamme itsellemme jäävän jotain syömistä. Pikkupossut kun eivät pysy missään tarhoissa, luikahtavat läpi lammasverkosta ja sähkö ei osu selkäänkään. Ja ne muuten ovat vallan ehtiväisiä kavereita, ryöstetään kanojen ruuat, mellastetaan navetalla, piinataan koiria vetämällä hännästä, uudet hedelmäpuut ovat jo pariin kertaan kaivettu ylös possujen toimesta, ja mitä nyt osaatte kuvitella noiden kärsäkkäiden riiviöiden keksivän, ne ehtivät kaikkialle. Kummasti ovat ponit ja lehmäkin tottuneet laitumella vilistäviin nasuihin, eivät häiritse enää vaikka alkuun saivat lähdöt sieltä.

Katselimme kalkkunoita puutarhassa ja totesimme, ettei näköjään tarvitse stressata viinimarjojenkaan keräystä, kalkkunat ovat ne jo keränneet. Saimme sentään syödä marjoja puskista niin paljon kuin jaksoimme. Tänä kesänä niiden paskatykkien ei pitänyt päästä laisinkaan vapaaksi, mutta kuinkas kävikään. Ei meillä ole sydäntä pitämään niitä loppuun syödyssä tarhassa paskan keskellä. Kalkkunat saavat vielä tovin nauttia vapaudesta ennen pakastimeen päätymistä.

Kuru-sonni on oppinut kunnon aituriksi, mutta ei onneksi lähde pitkin kyliä vaan poistuu laitumelta vaan meidän seuraksi pihaan. Kyllähän se aina vähän hätkähdyttää, kun et voi tietää minkä nurkan takaa kuuluu möreä Möö. Kuru käppäilköön pitkin nurkkia niin kauan kun ponit pystyy olemaan ulkona. Se kun oppinut niin hyvälle, että haluaa talliin ponin karsinaan yöksi. Mutta jos palvelu ei pelaa ja jauhoja tule kuppiin riittävän ripeästi, se poistuu karsinan oven yli takaisin ulos. Jännä kyllä, yöt se pysyy karsinassa ja odottaa aamulla kiltisti ulos pääsyä. Keväällä jo Kurun meille muuttaessa kesäksi kuului epäileviä kysymyksiä, että niinköhän se on teillä vielä ensi kesänäkin? Saas nähdä millainen paikka se on, kun sen pitäisi pakastimeen muuttaa. Onneksi meillä on niin pieni navetta.

Osa lampaista on vielä kesätöissä, taitavat olla jo lisäruokinnalla, mutta mikäs siinä kun hoito pelaa ja ovat mieleisiä kavereita perheen pienimmille. Aapeli ylläri-pässipoika on kaverilla toisen pässin seurana, kotiutuu sieltä jossain vaiheessa ja siirtyy toiselle kaverille työhommiin. Uusi Kainuun harmas-pässi on varattuna ja siirtyy meille syksyn kuluessa. Omat uuhet jakavat laitumensa possujen ja kalkkunoiden kanssa. Pihasta on laitumelle pääsy, aukosta kulkevat koirat, possut ja kalkkunat, mutta lampaat eivät tule siitä pihan puolelle. Nyt tietysti kun tämän kirjoitan ne ovat aamulla tässä pihassa...

Kolme mangalitzaa lähtee vielä ennen joulua teurastamolle ja sitten meillä on koossa porukka joka jatkaa seuraavaan kevääseen. Mampsku-emakko elelee karjun kanssa ja katsotaan tuottaako se tulosta. Mampsku on vaan niin kovin perso ruualle ja ylipainoinen, se saattaa vaikeuttaa tiinehtymistä. Kovasti haluaisin jättää meille siitä emakko-possun kasvamaan ja jatkamaan sukua, mutta katsotaan kuinka käy. Haaveissa on parin possun tuonti Hollannista, mutta sekin on vielä aivan alussa.

Pipsan pikkupossut ovat vieroitettu ja lähtevät uusiin koteihin aivan pian. Ruokinta aikaan ne huutavat ja kirkuvat kuin olisi nälässä pidetty. Vilkaisu possuihin kertoo aivan muuta...

Tällaista meidän syksyyn. Täytyy nauttia niistä pienistä arjen hetkistä. Sumuisena aamuna kuulen oripojan hörinän ennen kuin edes näen ponia. Katson sumusta harja hulmuten kohti ravaavaa ponia. Upotan kasvot sen paksuun harjaan ja nuuhkutan hevosen tuoksua. Käyn kyykkyyn jotta Iiro-shettis pystyy painamaan päänsä olkapäälle ja rapsuttamaan takaisin kiitokseksi ryntäiden rapsutuksesta. Spessu-possu on omaa luokkaansa, riemastuttaa pelkällä läsnäolollaan. Koirat ottavat joka aamu vastaan samalla riemulla, vaikka joka kerta hätistän ne siitä kauemmaksi, menkää edestä että pääsee kulkemaan. Irmeli on laitettu umpeen ja vaikkei joka aamuista ja iltaista lypsytuokiota olekaan, se pitää kyllä huolen että hänet huomioidaan.

Sellaista, edessä ovat vielä ne pimeät ja kuraiset illat ennen lumen tuloa.

Kommentoi kirjoitusta.

Pikkupossujen elämää kuvina

Sunnuntai 2.8.2015 klo 6:57

konstajapossut

Pipsanpossu

pp

pp1

pp2

Kommentoi kirjoitusta.

Ylen uutinen

Maanantai 13.7.2015 klo 12:40

Kotimaa |

Villasika on harvinainen näky Suomessa – yksi tunnetaan koirakoulun priimuksena

Ulkomailla suosittu villasika eli mangalitza on Suomessa vielä melko harvinainen näky. Hassunkuriselta näyttävä pörheäturkkinen sika on alun perin Unkarista, ajalta, jolloin lämmitettyjä tiloja ei vielä ollut. Villasika Spessu on jopa harvinaislaatuisempi kuin kanssalajitoverinsa. Se on seurusteluvillasika.

Villasika Spessu nukkuu Farmari-messuilla.
Villasika Spessun turkki on kähärän karhea. Kuva: Yle / Lotta Jokinen

Villasika Spessun tarina on yhta suloinen kuin sika itse. Spessu syntyi kymmenen porsaan pahnueeseen, jossa se uhkasi jäädä ilman ruokaa.

Kasvattaja Jari Palviainen katseli sian touhua pienen hetken, kunnes päätti säästää sen lähinnä seurustelusiaksi.

Nykyään villasika Spessu herättää huomiota, minne ikinä se meneekään. Se tunnetaan myös koirakoulun priimuksena, sillä villasika päätettiin laittaa koirakouluun hännänheiluttajakaverinsa seuraksi.

– Spessu käyttäytyi paremmin kuin koirat, nauraa Jari Palviainen. 

Palviainen korostaakin sian olevan erittäin älykäs eläin, jonka voi opettaa tekemään temppujakin, jos vain motivoi sitä herkuilla. 

Suurin osa ihmisistä huutaa mangalitzan nähdessään, että "kattokaa, villisika".

– Jari Palviainen

"Kattokaa villisika"

Villasika on alun perin jalostettu Itävalta-Unkarin hoviin, Hapsburgien hovipöytään 1830-luvun alussa. Sen jalostukseen on käytetty kolmea eri eurooppalaista sikarotua ja siinä on myös ripaus villisikaa. Moni erehtyykin luulemaan mangalitzaa villisiaksi.

– Suurin osa ihmisistä huutaa mangalitzan nähdessään, että "kattokaa, villisika", virnuilee villasikojen kasvattaja Jari Palviainen.

Liha erityisen mehevää

Mangalitza on rasvatyypin sika. Se tarkoittaa sitä, että sen teuraspainosta jopa kolmekymmentä prosenttia saattaa olla rasvaa. Villasikakasvattaja Jari Palviainen kertoo, että juuri rasvan ominaisuudet ovat niitä syitä, miksi villasian liha on juuri nyt suosiossa ulkomailla. 

–Tavallisessa possussa rasva on jalostettu pois, sanoo Palviainen.

Palviaisen mukaan mangalitzan rasva ei edes maistu rasvalle, vaan se sulaa suuhun.

Suomessa villasian liha sekä villasika ovat vielä melko harvinainaisia, Palviainen arvelee mangalitzoja olevan maassamme parisataa.

Villasian villa on niin karkeaa, ettei se sekoitu lampaanvillan kanssa.

– Jari Palviainen

Villa karkeaa

Villasian villan käytettävyys mietityttää Jari Palviaisen mukaan monia. Hän kertoo, että villa ei ole kovin monikäyttöistä.

–Villasian villa on niin karkeaa, ettei se sekoitu lampaanvillan kanssa.

Niinpä villa kelpaa esimerkiksi lähinnä jouhikoruihin, askartelumateriaaliksi tai vaikkapa lohiperhoon.

Villasika sopii Suomen oloihin

Jari Palviainen kertoo toivovansa, että villasika lisääntyisi Suomessa, sillä se sopii Suomen oloihin lämmittävän rasvakerroksensa ansiosta. 

– Sika ei tarvitse lämmitettyjä tiloja vaan pärjää sääsuojakopissa, kun on vähän eristettä.

Palviainen toki myöntää, että villasikojen kasvattaminen vaatii aikaa, mangalitzalla kestää hieman yli kaksitoista kuukautta kasvaa samankokoiseksi kun tavallinen sika on puolivuotiaana.

– Pitää varautua pitkään odotusaikaan, mutta olen sitä mieltä, että se kyllä palkitaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: mangalitza, mangalitzan liha

Farmarissa

Maanantai 13.7.2015 klo 11:25

Spessupossumme sai kutsun Farmari maatalousnäyttelyyn. Emme epäröineet hetkeäkään, kun sen sinne lupasimme toimittaa. Spessu ottaa kaikki asiat niin rennosti, että sen kanssa on helppo reissata. Kun vaan ruokaa ja rapsutuksia riittää niin Spessu viihtyy.

Valmistautuminen alkoi tarvittavien näytteiden otolla, sitten jännäsimme ehtivätkö tulokset ajoissa valmiiksi ja ovathan ne puhtaat. Onneksi posti liikkuu nykyisin sähköisesti nopeaan, saimme tiedon onneksi ajoissa sähköpostiin, paperiversio oli laatikossa vasta ensimmäisenä näyttelypäivänä.

Torstaina aikaisin aamulla pakkasimme possun pakuun ja otimme suunnan kohti Joensuuta. Siellä oli vastassa eläinlääkärin tarkastus ja siirto häkkiin. Autolla pääsi häkin viereen, joten possun siirto oli helppo homma, ovi auki ja kävely häkkiin. Sinne oli laitettu valmiiksi paljon olkia ja tilaakin oli reilusti, mutta verkon alareuna näytti hieman heppoiselta koska häkki oli puistoalueella ja pari kärsän kaivallusta kertoi maan olevan melko pehmeää. Niinhän siinä kävi, että hetkessä nurkkaan oli tehty kaivanto josta oli kai tarkoitus lähteä Joensuun yöelämään seuraavana yönä. Pyysimme timpurilta vahvistusta aitaan, vaikka moni olisi halunnut pitää bongaa Spessu-kisan seuraavana yönä ja monta halukasta löytyi myös sen majoittamiseen kotonaan. Katsoimme kuitenkin parhaaksi tilkitä häkin ja toivoa parasta. Timpuri kysyi voiko possun kanssa mennä samaan häkkiin aitaa vahvistamaan. Totta kai voi, Spessu on kiltti, mutta vaatii seuralaisen joka sitä rapsuttaa remontin ajan tai muuten se osallistuu parhaansa mukaan rakentamiseen. Ilmeisesti rapsutuspalvelua ei ollut käytössä, vaikka muuten järjestelyt pelasivatkin, koska myöhemmin kuului Spessun tehneen parhaansa siirtääkseen oljet takaisin paikoilleen kesken remontin. Timpuri siirsi olkia pois aidan viereltä ja sika työnsi ne sitä mukaa takaisin. Helpotuksemme oli suuri kun aamulla Spessu odotteli meitä kiltisti häkissään. Kaikki osapuolet tuntuivat olevan yhtä ihastuneita jälleennäkemisestä.

spessuf

Ihmisiä kävi Farmarissa valtavasti, 74000. Meidänkin osastolla oli porukkaa jatkuvana virtana.Osa oli tullut koko Farmariin kuulemma ihan vain Spessun takia. Yleisimmät kommentit oli, että "katsokaa: Villisika". Toiset miettivät olisiko se kuitenkin lammas. Sattuipa paikalle joku unkarilainenkin jolle mangalitza oli aivan tuttu. Valtaosalle kävijöistä Mangalitza oli rotuna täysin tuntematon ja kolmen päivän aikana saimme moneen kertaan vakuutella, että kyseessä on ihan oma rotunsa jossa on parisataa vuotta sitten toki käytetty jalostuksessa ripaus villisikaa mutta ei, villisika se ei ole. Toiseksi yleisin kysymys koski karvan käyttöä. "Mitä tolle villalle tehdään, keritäänkö se ja mihin sitä käytetään?" Villa on hieman harhaanjohtava nimitys karvalle, se on pikemminkin jouhta joka on niin karkeaa ja oman tahdon omaavaa, että sitä ei oikein pysty villaan sekoittamaan. Villaa voi toki käyttää askartelussa tai vaikkapa lohiperhoissa. Upein näkemämme käyttötarkoitus on jouhikorujen raaka-aineena, Jouhimummon loihtimat korut olivat uskomattoman hienoja!

spessuf1

Mitä farmarista jäi käteen? Ensimmäinen ajatus oli, että kolme päivää esittelemässä sikaa oli todella rankka mutta samalla tavattoman antoisa kokemus. Tapasimme tuhansia ihmisiä joista osa oli kiinnostunut Spessusta persoonana, osa Mangalitzasta rotuna ja osa lihan ominaisuuksista. Kyselipä joku possujen hintaakin ja kuullessaan ne alkoi päivitellä miten hyvä bisnes meillä on. Niinpä niin, menojahan tässä hommassa ei ole... Huomasimme myös miten iso osa kävijöistä oli jo vieraantunut ruoan tuottamisesta ja toisaalta keskustelimme useiden kanssa jotka olivat jo pitkällä matkallaan kohti omavaraisuutta tai kotitarvetuotantoa ja olivat hyvin kiinnostuneita Mangalitzasta nimenomaan siihen tarkoitukseen sopivana rotuna. Kaiken kaikkiaan kokemus oli erittäin positiivinen ja jos joku teistä joskus saa kutsun vastaavaan tapahtumaan niin suosittelen lämpimästi tarttumaan tilaisuuteen.

spessuf2

Runsas väkimäärä pisti meidät ajattelemaan mahdollista Afrikkalaisen sikaruton vaaraa ja niinpä päädyimme viemään Spessun reissun jälkeen vapaaehtoiseen karanteeniin pariksi viikoksi ettei mahdollinen tartunta pääsisi leviämään kaikkiin tilan eläimiin. Sillä välin meille on syntynyt jo paljon pikkuspessuja. Jos ihastuit Spessuun ja tähän hurmaavaan rotuun niin ota yhteyttä, parin kuukauden päästä niitä alkaa olla luovutusiässä.

nasu

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Farmarinäyttely, mangalitza, spessu

Tipuja siellä tipuja täällä

Tiistai 23.6.2015 klo 13:10

Tipuja alkaa poksua joka pesästä. Faverollet, sussexit ja orpingtonit päättivät aloittaa haudonnan kaikki samaan aikaan. Vain silkit ovat tyytyneet munimaan, mutta eiköhän haudontahulluus vielä iske niillekin.

Vapaana viilettävä Isomyy on ollut kadoksissa jo tovin, jos se on yhtään sukuunsa tullut niin kohta puoleen se kävelyttää pihaan lauman tipuja. Äitinsä Pikkumyy katosi joka kesä ja hetki sen jälkeen, kun olimme varmoja sen kadonneen lopullisesti, se tuli pihaan ja perässä viipotti lauma tipuja. Se ei masentunut, vaikka omat munan aihiot olivat loppuneet aikaa sitten, pienenä ja kiukkuisena se ryöväsi pesän ankalta ja hautoi itselleen ankkavauvoja. Järkytys oli suuri, kun lapset lutrasi vedellä eivätkä uskoneet kehoitusta tulla pois sieltä vedestä. Hautoi se meille myös kalkkunanmunia, lapset olivat hetkessä isompia kuin äitinsä. Yritys saada poikaset mahan alle päätyi siihen, että Myy oli poikasten päällä eikä suinkaan poikaset sen alla. Kohta näemme onko Isomyy perinyt samat kommervenkit vai onko sille käynyt kehnosti.

sussex

Ainoa järkevä hautoja on ollut sussex-kana, se on hautonut yksin alusta loppuun ja hoitaa poikaset hienosti. Fave-rouvat vaihtavat välillä hautojaa tai survoutuvat samaan pesään, seuraavaksi sitten riidellään kenen tipuja ne onkaan vai jaetaanko jokaiselle halukkaalle yksi ottolapsi. Orpeilla haudontahulluus tarttui pikkuhiljaa muihinkin ja lopputulema oli, että kaksi kökötti samassa pesässä ja ensimmäinen tipu löytyi hengettömänä pesän ulkopuolelta. Seuraavan tipun kuoriutuessa molemmat mammat päätti lähteä hoivaamaan yhtä tipua ja munat jäi pesään. Siirsin loput munat toisen hautojan alle, katsotaan saadaanko enemmän kuin yksi tipu.

fave

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: faverolle, orpington, sussex

Kurukyytiä

Maanantai 22.6.2015 klo 17:17

Äpylien laidunkausi pääsi hyvään alkuun, välillä tosin Kurulta unohtui minne piti mennä ja aloimme taluttamaan sen laitumelle. Päitsien pukeminen ei ole Kurun mielestä kivaa ja välillä itsekin oikoo ja taluttaa vaan kaulapannasta.

Isäntä lähti niin reteesti taluttamaan sonniaan pitkällä narulla, pelkästä kaulapannasta ja huuteli vielä mennessään jotain joten parahiksi käännyin katsomaan. Ja kyllähän siinä katsottavaa olikin!

Kuru spurttasi narunmitan täyteen vauhtiin, isäntä ennätti tajuta mitä tulee tapahtumaan ja kiristi otettaan narusta. Sitten se läksi, isäntä nimittäin, vain lippis jäi niille sijoilleen. Vasikka pääsi hyvään vauhtiin kohti laidunta, isäntä tuli niin kovaa narun jatkona, ettei enää uskaltanut laskea irtikään. Jalat tavoitti hetkittäin maata,  sentään pystyssä pysyi.  Näky oli niin koominen, ettei sitä voinut nauramatta katsoa, aivan kuin sarjakuvissa! Laitumen portti läheni ja kilttinä vasikkana Kuru pysähtyi odottamaan narun irroitusta, vaikka portti oli auki ja matka olisi saattanut jatkua pellon yli naapureiden riemuksi. Pysähtyminenkin onnistui pystyssä pysyen. Eniten kolhuja taisi saada itsetunto minun tikahtuessa nauruun.

Kommentoi kirjoitusta.

Kuvia

Sunnuntai 21.6.2015 klo 17:40

2015-06-05_10.43.38.jpg

Irmeli ja Kuru

kuruirmeli

2015-06-06_07.03.16.jpg

Mampsku "heliumpossu" ja Turbo

kyyhky

Riikinkukkokyyhky

2015-06-05_11.04.09.jpg

Konsta ja Miu

konstalampaat

Konsta ja uuhet

adamlampaat

Adam ja uuhien kanssa

spessukonsta

Spessu ja Konsta

Spessuhalko

Spessu halkohommissa

favekana24.jpg

Faverolle kana hautoo

favekana40.jpg

Pahoittelen kuvatekstien ja kuvien hyppimistä vääriin paikkoihin :(

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lapinlehmä, mangalitza, estrelanvuoristokoira

Viidakkokalkkunoita

Keskiviikko 17.6.2015 klo 16:11

Loppukasvatukseen jääneet kalkkunat muuttivat ulos ja voi sitä kuikutuksen määrää, kun aluksi hirvitti avara maailma. Kalkkunamainen uteliaisuus vei kuitenkin voiton nopeasti ja kaikki lähtivät tutkimaan uutta tarhaansa. Aluksi näytti, että lintuparat häviävät koiranputkiviidakkoon vaan eipä mennyt montaa päivää, kun oli jo tallattu ja paskottu iso ala. Kohta pääsee siis vaihtamaan tarhaa... Kukaan ei ole vielä harhautunut ulos tarhasta, vaikka "bussipysäkin" ylimmät orret ovat jo käytössä.

butitbutit1

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: butkalkkuna, omatarvekasvatus

Väärän värinen lypsysanko ja muuta kamalaa

Perjantai 5.6.2015 klo 9:57

Laidunkausi kolkuttelee jo ovella ja Irmelikin sen tietää. Turpa kohti tuulta se nuuhkii kevään tuoksuja ja konttaa aidan alusija puhdistamassa, välillä vetäisee pukkilaukkaa tissit hölskyen. Mieli tekisi jo kovasti kesälaitumelle.

Irmelin harmiksi uusimme aitoja ja työ on vielä kesken. Tätähän ei Irmeli voi ymmärtää. Kaikin keinoin se yrittää meille kertoa, että pitäisi jo päästä. Monet ovat lehmän keinot kertoa harmituksensa.

Kuten nyt vaikka väärän värinen lypsysanko. Eräänä iltana kaikki valkoiset sankot olivat käytössä ja ajattelin lypsää mustaan sankoon. Sehän ei Irmelille käynyt! Mustassa sankossa saattaa tulla rapeloita, joten se oli tutkittava tarkkaan onko siellä syötävää. Syötävää ei löytynyt, mutta äläpäs kuvittelekaan, että siihen lypsät!  Ennen paikalleen jämähtänyt lehmä pyöri karsinassa ympyrää, viis siitä, että lypsäjä töröttää lypsyjakkarallaan keskellä karsinaa. Tiukka komento, Irmeli parteen ei tepsinyt. Vaikka eihän sillä mitään partta ole, mutta kääntyy silloin nenä seinää kohti ja jää odottomaan lypsyä.

Sama kait se on minne päin se lehmä on kunhan vaan pysyy paikallaan. Parin kierroksen jälkeen saattoi pysyä paikallaan, mutta suhahtelu ja mulkoilu kertoi, ettei kaikki ole kunnossa. Lypsä nyt sitten tuntui Irmeli ajattelevan, mutta viimeisen sanan sanon minä. Ja niin sujahti salamana paskainen sorkka lähes täyteen lypsysankoon ja Irmeliä tuntui naurattavan.

Toinenkin kamaluus ilmestyi Irmelin elämään joka kylläkin muuttui äkkiä iloksi. Irmeli sai nimittäin kaverin. Kuru Junior muutti meille kesäksi viettämään laidunelämää. Aluksi laitoimme Kurun Irmelin viereiseen karsinaan josta saivat tutustua toisiinsa. Seuraavana päivänä pääsivät jo ulos yhdessä ja yhteiselo näytti lähtevän hienosti käyntiin. Nyt jaammekin maidon Kurun kanssa, otetaan itselle tarvittava määrä ja Kuru saa tuttisankosta loput. Ja kyllä näyttää maito maistuvan, parin lypsykerran jälkeen Kuru jo tiesi mikä on homman nimi ja voi sitä odotuksen tuskaa, kun tuttisankoon lypsetään. Pieni turpa hamuilee kaltereiden välistä, välillä pyörähdetään turhautuneena kierros karsinassa, kieli pyörii suussa ja maiskuttaa. Odotus palkitaan ja millä raivolla tuttisankoon käydään kiinni, vaahto suupielistä tursuten sanko tyhjenee nopeasti.

Irmelijakuru

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kotitarvelehmä, lapinlehmä

Piip, piip

Torstai 14.5.2015 klo 13:21

Lintulassa käy ankara piipitys, kun 200 kalkkunan tipua juttelee keskenään. Ovelta pölähtää lämmin henkäys, ajoittain myös pistävä ammoniakki. Uteliaat tyypit ovat heti vastassa ovella ja nopeimmat livahtavat käytävälle. Crocsien reiät nokitetaan ja housunlahkeesta nyhdetään. Varsin touhukkaita kavereita siis, mutta uniajan koettaessa nukahtaminen tapahtuu yllättäen ja useimmiten kaverin päälle.

Kaikki tipit olivat elossa tullessaan Savonlinnan hautomosta, kaksi aivan pientä kuitenkin kuolivat seuraavana päivänä. Muut oppivat syömään ja juomaan. Seuraavalla viikolla kahdelta vääntyi jalka ja jouduttiin lopettamaan, todennäköisesti olivat jääneet toisten alle. Samalla viikolla tapahtui vielä yksi menetys. Kaikenkaikkiaan alku on lähtenyt tosi hyvin.

Ensimmäisinä viikkoina tipuilla oli kolme lämpölamppua ja kaksi keinoemoa, vettä saivat nipoista ja limsapulloautomaateista, rehua oli tarjolla tipujen ruoka-automaatissa.

Kahden viikon iässä jaoimme porukan kahtia ja vaihdoimme juoma- ja ruoka-astioita isompiin. Keinoemot ja lämpölamput nostettiin ylemmäs ja kohta alkaa totuttelu elämään ilman lisälämpöä. Ruokana saavat nyt kalkkunanrehua, progutia ja kalkkia. Seuraavaksi ruokintaan aletaan lisäämään viljaa, ruohoa, hernettä ja auringonkukansiemeniä.

2015-04-26_12.43.56.jpg

tiput

tiput1

Kommentoi kirjoitusta.

Elämää laumanvartijoiden kanssa

Perjantai 20.3.2015 klo 20:15

Olen jo pidemmän aikaa miettinyt, että kirjoittaisin elämästä laumanvartijoiden kanssa, mutta sitten mietin mitä niistä kertoisin. Nehän elävät tässä rinnalla omaa elämäänsä, välillä enemmän meidän kanssa ja välillä puuhaavat omia juttujaan lähes näkymättömissä. Mitä kertomista niistä olisi?

Koirat_selin

H

Haluaisinko kertoa siitä miten Adam ottaa rooliin sijaisemona ja hoivaa orpokaritsaa vai siitä miten se menee lapsia vastaan koulun jälkeen portille ja virnistää mukavanähdä- hymyt ja saattelee pihaan. Tai siitä miten se ilmoittaa touhukkaana pikkupossujen syntymän tai niiden karkureissun. Vai kenties siitä miten se kärsivällisesti toimii kaikkien lajien lastenvahtina, kulkee vapaana mukana lenkillä ja tottelee.

A_ja_sissi_pienena

Vai sittenkin sen miten vakavasti se ottaa työnsä meidän ja tilan puolustajana. Siinä saattaa käydä niin, että anoppi jää portille vesisateeseen seisomaan ja odottamaan isäntäväkeä tai täti leipoo pullaa koko päivän kun ei pääse ulos. Tai voihan siinä käydä niinkin, että en pääse töihin ilman koiraa joka tietää minun olevan suuressa vaarassa jota itse en ymmärrä.

Adamtalvi

E

Entä mitä Anista? Työmyyrä joka hoitaa tehtäväänsä suurella intohimolla. Karkottaa raivoisalla haukulla korpit, partioi väsymättä alueellaan pitäen huolen, ettei mikään peto pääse yllättämään. Tulee ylväänä hakemaan rapsutuksia juuri silloin kuin hänelle sopii ja painaa päänsä syliin. Kirjoittaa siitä kuinka kaunis se on.

Ani_tunkiolla

V

Vai pitäisikö sittenkin kertoa siitä miten sitä ei pitele mikään aita, mikään käsky ei pysäytä raivopäistä menoa jos kyseessä on työtehtävä. Eikä aina tarvitse olla työtehtäväkään, sekin riittää, ettei satu huvittamaan. Kertoa niistä epätoivoisista kerroista kun yrittää saada omille teilleen lähtenyttä koiraa kiinni. Sen verran ollaan tässä opittu, että se on aivan turhaa, koira kyllä tulee kotiin. Tai siitä miten vain yksi ihminen perheessä voi käsitellä koiraa jos sillä sattuu olemaan huonopäivä ruuan suhteen.

Aniluu

J

Ja sitten vielä Konsta. Mitä tuosta pentumaisesta hötkeltäjästä voisi kertoa? Kuinka sen kumea haukku raikaa iltaisin sen alettua vartioimaan. Miten se luottaa ja ajattelee hyvää kaikista muista eläimistä, kuten myös ihmisistä. Kuinka se hyppää vasten ja rutistaa halaukseen, touhuaa hommissa mukana ja tottelee hienosti.

Ehkä minä jotain kerrottavaa keksisin.

Irmeli_konsta_ja_c

2 kommenttia . Avainsanat: Estrelanvuoristokoira, laumanvartija

Paikallislehden juttu Palviaisen tilasta

Sunnuntai 8.3.2015 klo 14:42

lieksan_lehti_7.3.2015.pdf

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mangalitza, villasika, villapossu, yritys, lähiruoka

Hallittua kaaosta vai kuumehoureita?

Keskiviikko 25.2.2015 klo 19:55

Tänään aloin epäillä silmiäni kun tilamme ehtoisa emäntä oli iltamassa hoitamassa eläimiä minun maatessani sohvan pohjalla ankaran influenssan kourissa. Nousin särkylääkettä hakemaan kun pikku vilunväristykset vipelsivät pitkin ruotoa ja arvelin, että lähden siitä sitten possuja ruokkimaan.

Ikkunasta vilkaistessani näin kun pihalla laukkasi ensin puolenkymmentä lammasta hyppäätiloikkaa, niiden perässä samanlaisilla loikille veti Spessupossu ja joukon kruunasi uljas laumanvartijajuniorimme Konsta joka selvästikään ei tiennyt miksi tässä nyt juostaan, pitäisikö ylipäätään juosta noiden perässä vai luikkia karkuun. Vanhempi herra Adam juoksenteli hieman hätääntyneenä kylkiluurivi suussaan, että mihin hittoon minä tämän nyt piilotan. Lampaat pelkäävät sikoja kuollakseen joten Spessu aiheutti niissä oikeutetusti kauhua kun se kirmasi nuoren possun koko innolla niiden perässä. Rouva seisoi rauhallisena tämän kaiken keskellä kädet talvipompan taskuissa eikä näyttänyt hitustakaan huolestuneelta, saati hätääntyneeltä. Monenlaisia ajatuksia ehti risteillä räkäisessä päänupissani siinä ulkovaatteita päälle sovitellessa: Olivatko lampaat karanneet vai oliko ne päästetty, miksi Spessu oli samaan aikaan pihalla ja mitä tapahtuu kun noinkin monta eri lajia on yhtä aikaa pihalla. Särkylääke jäi ottamatta kun suoriuduin pihalle koska ei ollut epäilystäkään että apuani tarvitaan kipeästi!

Sissi oli löytänyt kasvatti-isänsä ja juoksi haltioissaan Adamin perässä joka edellen yritti epätoivoisesti miettiä mihin pistäisi kylkiluun suustaan. Sissi parka ei ymmärtänyt miksi isukki juoksi sitä karkuun ja mulkoili sitä rumasti. Muut lampaat eivät kiinnostaneet sitä pätkääkään kunhan se sai olla Adamin kanssa. Kysyin rouvalta, että missä määrin tämä härdelli oli tarkoituksellista. Spessu oli kuulemma ihan luvan kanssa ulkona mutta lampaat olivat livahtaneet vedenhakureissun ajaksi huonosti suljetusta ovesta. Muut lampaat tulivat kiltisti viljakipon perässä, paitsi Sissi. Sissi suostui karsinaan vasta kun Adam oli otettu hihnaan ja viety lammaskarsinaan. Spessu oli erittäin ihastunut lampaiden pitkin pihaa tuottamiin mustiin pastilleihin joita se natusteli ja röhkytti ylen tyytyväisenä, hädin tuskin sillekään kelpasi iltaruoka houkuttimeksi karsinaan.

Kas niin, mitään kaaosta ei ollut, rouvalla oli homma täysin hallussa ja minä olin täysin tarpeeton... Ehkä kaikki oli vain kuumeen tuomaa harhaa, mene ja tiedä.

Tähän loppuun pitää vielä kertoa hilpeä anekdootti alkuviikolta kun tuntuu, että kaikki elukat on olleet hieman huikentelevaisella mielellä ja karkailleet karsinoistaan. Olin itse reissun päällä ja rouva oli aamukierroksella eläimiä hoitamassa. Possutarhoilta päin tullessaan hän huomaa kuinka aamun hämärässä sarastuksessa rakas Irmeli -lehmämme hiipii varovasti pihatietä alaspäin. Kaikki jotka ovat olleet lehmien kanssa tekemisissä tietävät kuinka lehmät hiipivät :) Kun Irmeli huomasi emännän kävelevän reippaalla askelluksella mäkeä ylös, se loikkasi melkein yhdellä hypyllä 180 astetta ympäri ja loikki hirveällä ryskeellä takaisin navettaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Paitsi tänä aamuna jolloin hevoset päättivät suunnata tarhan sijaan pihan puolelle kun ei tullut laitettua narua kujan ovelle....

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lammas, spessu, mangalitza, koira, estrelanvuoristokoira

Sikamainen kuvapläjäys

Tiistai 24.2.2015 klo 13:28

Sikamainen kuvapläjäys.

Ulkopossut

Ulkopossut1

Spessu_juuassa

Spessujakasi

Spessujaiiro

Spessujac

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mangalitza, villasika, villapossu

Miksi meillä on Mangalitzoja?

Tiistai 10.2.2015 klo 21:32

Pipsa_ja_aniNiin. Miksi ihmeessä pitää kasvattaa juuri Mangalitzoja? Lihasikoja saa kesäpossuksi viidellä kympillä ja ne kasvavat teuraskokoon puolessa vuodessa. Mangalitza valikoitui meille rotuna ihan tiettyjen ominaisuuksien ja muutaman muun seikan vuoksi. Voisin niitä tässä hieman valottaa.

Lihan syönti ei aina ole ollut tässä perheessä itsestään selvää. Eettisesti kestämätön tilanne kaupan lihoissa vei ruokahalut mutta siinä vaiheessa emme vielä osanneet ajatella makuasioita. Kun lopulta oli tultu siihen pisteeseen, että päätimme alkaa itse kasvattaa lihat joita syömme alkoi liharuokien kulutus kasvaa hurjasti. Aluksi kasvatimme kanoja, kalkkunoita ja lampaita. Lammasta ei pysty määrättömästi syömään ja yhden varsin kalkkunapitoisen talven jälkeen tuntui, että kaula alkoi punottaa, nenän päälle kasvoi sellainen vinkeä hölttä ja ääni oli oudon pulputtava. Kotikanalan kanat olivat sitkeänkuivakoita eivätkä sinne päinkään broilerin oloisia ihanan pehmeitä ja mehukkaita herkkupalloja.

Aikamme emmittyämme ja kasvatusjuttuja selviteltyämme rohkaisimme mielemme ja ostimme ensimmäiset kesäpossut. Homma alkoi muuten hienosti, mutta siinä vaiheessa kun perheen naisväki alkoi kouluttaa niitä seuraamaan, istumaan ja sivulle oli isännän puututtava peliin koska ei sellaisia kukaan pysty teurastamaan ja syömään. Tuli syksy ja tuli teurastus ja tuli isännän hyvä ystävä opettamaan teurastusta. Voi taivas miten hyvää se kotona kasvatettu, viljalla ja omenoilla kasvatettu possu oli! Seuraavana kesänä oli pakko saada uudet possut.

Vaan annas olla. Ei ole ihmistä luotu tyytymään yhteen hyvään. Niitä risteytyspossuja kasvatellessa alkoi tuntua häijyltä kun ne sikapossut haettiin sieltä isosta sikalasta ja sillä tavalla tuettiin taas suurta ja mahtavaa ruokateollisuuskoneistoa. Mitä tälle voisi tehdä? Voisiko nämä saada lisääntymään itse? Tilat eivät antaneet myöten pitää jumalattoman kokoista ja vahvaa karjua ja sillä omaa haaremia, se ajatus oli haudattava. Ankaraa tiedon etsintää internetin ihmeellisessä maailmassa jatkettiin samalla kun huonolla omalla tunnolla kasvatettiin niitä lihasikoja kesäisin. Jossain keskustelufoorumilla oli joskus luettu karvaisista possuista jotka pärjäävät Suomessakin ulkona vuoden ympäri mutta niitä oli yhdellä tilalla Suomessa eikä ne niitä myyneet.Laidun_possut

Vaan niin se on ystävät, etsivä löytää, odotus palkitaan jne. Yhtäkkiä löytyi tietoa, että Suomessa on ihmisiä joilla on ulkomailta tuotuja Mangalitzasikoja ja he myyvät possuja heti kun ne syntyvät ja tulevat vieroitusikään. Hetkessä olimme kollanneet läpi kaiken (vähäisen) tiedon mitä rodusta löysimme ja totesimme, että tässä se on: Meidän näköinen sika! Kauaa ei tarvinnut harkita kun ensimmäiset possut varattiin. 

Miksi juuri Mangalitza? Sehän tuottaa melkein enemmän läskiä kuin lihaa! Onneksi rasva on aivan ainutlaatuista. Se on pehmeää, suussasulavaa ja sen koostumus on niin terveellistä kuin eläinrasva vain voi olla. Se sisältää kaikista sikaroduista eniten tyydyttymätöntä rasvaa, se sulaa matalassa lämpötilassa mutta kestää hyvin korkeitakin paistolämpötiloja ja soveltuu siksi hyvin paistorasvaksi esim. valurautapannulla tehtäviin paistoihin ja pitää samalla pannut kunnossa. Rasvasta voi sulattaa kaikkeen paistamiseen ja pikkuleipiinkin soveltuvaa laardia. Emme käytä voita juuri mihinkään jos laardia vain on jääkaapissa. No munavoissa sitä ei sentään voi korvata laardilla... 

Liha ei jää yhtään huonommaksi. Se on punaista, marmoroitunutta ja herkullista. Parasta lihassa on se, että sen makua ei tarvitse peittää mausteilla, suola ja ripaus mustapippuria riittävät hyvin. Valkosipulilla ja yrteillä siihen saa aivan uusia ulottuvuuksia. Lihassyiden välissä olevan rasvan ansiosta pihvi ei kuivu pannulle.

Mangalitza on myös helppo kasvatettava. Sen karva ja paksu rasvakerros suojaavat sitä sään vaihteluilta ja talvellakin sille riittää hyvin sääsuoja koppi jossa on eristetyt seinät ja katto ja tupa täynnä kuiviketta. Aitaukseksi riittää sähköaita kun se on siihen totutettu. Mangalitza on hyvin terve rotu, laiduntaa tehokkaasti, tulee toimeen vaatimattomalla ruoalla ja kaiken kukkuraksi on hyvin ihmisystävällinen ja seurallinen ja rakastaa rapsutuksia! Tämä ominaisuus helpottaa porsimisia. Sika on tarkka porsitettava, jos se häiriintyy se saattaa tappaa possut. Mitä paremmin siat on totutettu käsittelyyn ja ihmisten toimiin sen helpommin ne hyväksyvät ihmiset touhuilun myös porsimisen aikaan ja heti sen jälkeen.Rapstus_spessu

Jokainen muodostaa mielipiteensä itse ja perustelee sen itselleen niin kuin haluaa. Joku tyytyy halpaan lihasikaan, pitää sen mausta ja nopeasta kasvusta mutta me vallitsimme Mangalitzan. Pitkä kasvatusaika ennen teurastusta palkitaan monin tavoin, kasvatus on helppoa ja eläimet mahtavia hahmoja tarhoissaan touhuilemassa. Niiden uteliaista nappisilmistä ja tutkivasta töpselikärsästä ei voi olla pitämättä. Joku on tumman kuparin punainen, joku harmaantuu jo nuorena, joku on lyhyt pätikkä ja jollain on vallattomat kiharat korvissa. Yhteistä on muhkean pyöreä muotoilu ja ihastuttava touhotuksen määrä jonka seuraamiseen ei kyllästy. 

Haluaako joku tietää miksi ihmeessä meillä on lehmä :)?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lähiliha, lähiruoka,

Pakkaspäiviä ja koiranäyttelyä

Maanantai 12.1.2015 klo 9:10

Pakkanen paukkuu ja viima vinkuu. Possujen mökit on vuorattu ruokohelvellä ja sieltä ne tyytyväisenä kömpii syömään, mutta muuten eivät juuri kärsäänsä ulkona näytä. 

Kanala oli päässyt miinukselle, mutta onneksi kanat ovat sen verran karastuneita, että eivät vähästä hätkähdä. Laitoimme kuitenkin lisälämpöä.

Konsta käväisi ensimmäisessä näyttelyssään Kajaanin kv:ssä. Täytyy kyllä olla ylpeä maalaistollosta! Pallohalli itsessään on jo aikamoinen kokemus ja siellä ihmis- ja koiravilinässä toinen oli kuin kotonaan. Tuomarina oli Schogol George. Vähän jännäsin miten Konsta mahtaa juosta ja malttaako seistä sievästi, mutta ihan hyvin meni. Juosta tosin olisi voinut vähän rivakammin, mutta ei jumitellut eikä pomppinut. Hampaat näytti hienosti ja ne tuomari syynäsi yllättävän tarkasti. Kysyi toki ensin voiko hän ne katsoa. Ennenuni ei toteutunut, aikaisemmin näin unta, että Konstalla on liian pienet hampaat ja sitä ei voi arvostella :D. 

Lopputulokseen ei voi olla kuin tyytyväinen SERT ja ROP, siitä se lähtee! 

konsta_.jpg

Spessupossu ei ole aikoihin noussut farmarin konttiin ja nostaa ei jaksa. Yhdet pikkujoulut jäi kutsuvieraana viettämättä tämän takia. Monesti mietinnässä ollut pakettiauto kävi silloinkin mielessä, ramppia pitkin nousisi helposti. Nyt sitten kävi niin, että vanhempani ostivat uuden pakun ja meille jäi vanha, nyt meillä on Spessupaku.

Juuan jääkatedraalilla vietetään ensi kuun alussa lähiruokatapahtumaa ja sinne olisi tarkoitus suunnata joko Spessun tai parin pikkupossun kanssa kertomaan mikä on Mangalitza.

Muokattavana ollut risteytysuuhen talja kotiutui, on muuten hieno. Käsityönä ja kotiloissa muokattu!

talja.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Estrelanvuoristokoira,

Vanhemmat kirjoitukset »